heinolannuoret.blogspot on tarkoitettu tilaksi, jossa nuorille voidaan välittää tietoa turvallisesti. Täällä on vapaata jakaa mielipiteitään, kunhan se sallii monenpuolisen keskustelun. Kiusaamista tai vähättelyä ei sallita. Kritiikin tulee olla perusteltua ja rakentavaa. Tervetuloa kirjoittamaan!

maanantai 27. marraskuuta 2017

Suomi 100v disco

Tiistaina 21.11 Kirkonkylän liikuntahallilla järjestettiin koulujen, nuorisovaltuuston ja nuorisopalveluiden toimesta Suomi 100v disco kaikille alakouluikäisille oppilaille.

Oppilaat oli jaettu kolmeen osaan. Aamulla ensimmäisenä juhliin saapuivat 1-2 luokkalaiset, aamupäivällä 3-4 luokkalaiset ja iltapäivällä 5-6 luokkalaiset.


Ohjelma oli kaikille kutakuinkin sama. Koulut saapuivat discoon, jossa heidät otti vastaan ”highfive” tervehdyksillä valtuuston puheenjohtaja Niina Varjo sekä nuorisovaltuuston edustaja Vilja Liétzen. Viimeisen ryhmän eli 5-6 luokkalaiset otti vastaan kaupunginjohtajan viransijainen Sinikka Malin sekä Vilja Liétzen.

Kaikki kolme tapahtumaa alkoi onnittelulaululla Suomelle, jonka jälkeen esitettiin etukäteen opeteltu tanssi. 1-2 luokkalaiset tanssivat Lintu lensi oksalle kappaleen tahtiin, 3-4 luokkalaiset Hansvilivilin tahtiin ja 5-6 luokkalaiset Minun suomeni kappaleen tahtiin.


Muodollisuuksien jälkeen lapset pääsivät discon makuun, kun valot sammuivat ja Salpauksen opiskelijat alkoivat soittaa lasten toivekappaleita. Discoilun lomassa lapset saivat nauttia nuorisovaltuuston tarjoamia mehuja ja munkkeja.


Discot päättyivät yhteistanssiin eli letkajenkkaan.

Kirjoittanut Jenna Halla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti