heinolannuoret.blogspot on tarkoitettu tilaksi, jossa nuorille voidaan välittää tietoa turvallisesti. Täällä on vapaata jakaa mielipiteitään, kunhan se sallii monenpuolisen keskustelun. Kiusaamista tai vähättelyä ei sallita. Kritiikin tulee olla perusteltua ja rakentavaa. Tervetuloa kirjoittamaan!

keskiviikko 13. syyskuuta 2017

7-leirit


Taas on syksy tullut ja koulut ovat alkaneet. Uudet seiskaluokkalaiset ovat siirtyneet tutuista alakouluista suureen Lyseonmäen yläkouluun. Luokat ovat muuttuneet paljon alakouluajoista ja seiskaluokkalaiset eivät vielä tunne toisiaan kovin hyvin. Tuleville seiskaluokkalaisille järjestetään jo keväällä muutama tutustumispäivä uuteen kouluun ja uusiin luokkakavereihin. Kesän jälkeen on kuitenkin tärkeää jatkaa tutustumista. Niinpä nuorisopalvelut ja seurakunta ovat jo monen vuoden ajan järjestäneet kaikille seiskaluokille 7-leiri päivän. Tapahtuma järjestetään joka toinen vuosi Seikkailukeskus Saksalassa ja joka toinen vuosi Leirikeskus Kurenniemessä.
Tänä vuonna 7-leirien vuoro oli olla Saksalassa. 7-leiri päivään osallistuivat kaksi luokkaa kerrallaan, mutta suurimmaksi osaksi päivän aikana luokat toimivat kuitenkin omina luokkinaan.

Ryhmäytymispäivät alkoivat aloitusinfolla ja lipunnostolla. Tämän jälkeen jakauduttiin omien luokkien pariin. Päivässä olivat nuorisopalveluiden- ja seurakunnanohjaajien lisäksi mukana luokanvalvojat sekä tukioppilaat.

Päivien aikana oli paljon erilaisia ryhmäytymistä edistäviä tehtäviä. Toiset olivat toiminnallisia ja toiset taas hieman rauhallisempia ajatustöitä. Päivät huipentuivat aina luokkien väliseen jalkapallopeliin.
 
Kirjoittanut Jenna Halla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti