heinolannuoret.blogspot on tarkoitettu tilaksi, jossa nuorille voidaan välittää tietoa turvallisesti. Täällä on vapaata jakaa mielipiteitään, kunhan se sallii monenpuolisen keskustelun. Kiusaamista tai vähättelyä ei sallita. Kritiikin tulee olla perusteltua ja rakentavaa. Tervetuloa kirjoittamaan!

keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Pääsiäinen tuli Juhlaan ja Lahjaan


Talven väistyessä kevään tieltä on taas aika valmistautua pääsiäisen viettoon. Niin tekee myös sekä näyteikkunansa, että valikoimansa uusinut sisustustavaraliike Juhla ja lahja.

Pääsiäiskoristelut ovat jo käynnissä monessa taloudessa. Ihmiset yrittävätkin saada kotinsa pääsiäiskuntoon vaivattomasti, edullisesti ja ennen kaikkea tyylikkäästi. Siihen apua saa sisustustarvikeliike Juhlasta ja Lahjasta, joka on jokavuotiseen tapaansa päivittänyt ilmeensä pääsiäiskuntoon. Työ on perinteisesti tuottanut myös tulosta, niin kuin myymälän tyytyväiset asiakkaat voivat sanoa.

Näyteikkunan aihe on pääsiäisen lisäksi myös kevät. Ikkuna pursuaakin keväisiä värejä, kuten vihreää ja keltaista. Esiin pääsivät tänä vuonna niin vanhan ajan tyylin paketoidut lahjapaketit, kuin muutkin myymälässä myytävät tuotteet. Kannattaa käydä katsomassa, sillä jos näyteikkunaa katsoessa ei saa kevättä rintaan, niin en tiedä mistä sitten saisi.


Me mediapajalaisetkin autoimme näyteikkunaan tulevien tuotteiden teossa. Minä muiden mukana. Meidän käsialaamme ovat ikkunasta löytyvien pakettien ulkoasu. Näyteikkunan kokoaminen ja järjestäminen jäivät kuitenkin kokonaan Juhlan ja Lahjan työntekijöiden huoleksi. Hyvä niin, sillä heillä on sen tyylisestä työstä paljon kokemusta ja osaaminenkin on huippuluokkaa.

Pääsiäistunnelman huomaa jo astuessaan sisään. Myymälässä myytävät, pääsiäishenkiset tuotteet, riittävät pääsiäishengen nostattamiseen enemmän kuin hyvin. Niin määränsä kuin ulkonäkönsäkin suhteen.

Myynnissä on tänäkin vuonna moneen makuun sopivia pääsiäistuotteita, kuten kukka ja karkki, --asetelmia, pääsiäiskortteja, tulitikkurasioita sekä rairuohoja. Kaikki käsintehtyjä tietenkin. Niiden hintakaan ei päätä huimaa, ainakin jos vertaa moneen muuhun lahjatavarakauppaan. Ei olekaan mikään ihme, että myymälän myynti kasvaa aina tähän aikaan vuodesta. Myyntimenestyksiä ovat tulitikkurasiat ja erilaiset pääsiäisasetelmat.


Myymälän seitsemän työntekijää ovat aloittaneet valmistautumisen jo kauan aikaa sitten. Haastattelemieni työntekijöiden mukaan työnteko oli myös mukavaa. He pitivät erityisesti kipsimunien teosta ja muusta askartelusta. He kehuivat myös myymälän yhteishenkeä hyväksi. Siitäkin huolimatta, että työntekijöiden vaihtuvuus on suurta. Myymälää ei olekaan tarkoitettu koko elämän jatkuvaksi uraksi.

Juhla ja Lahja kuuluu Heinolan työpajoihin, jotka on tarkoitettu omaa suuntaansa etsivien nuorten välisatamaksi. Työharjoitteluiden kautta saa työkokemusta ja oppii työelämässä tarvittavia taitoja. Jos kuulut kohderyhmään ja tuon tyyppinen työ kiinnostaa, kannattaa myymälään ainakin hakea. Se onnistuu Heinolan Kaupungin sivujen kautta.

Juhlan ja lahjan väki odottaa jo sinua tekemään pääsiäisostoksia tai vain virittäytymään pääsiäistunnelmaan. Juhlan ja lahjan osoite on Kirkkokatu 9, 18100 Heinola. Myymälä on avoinna ma-pe 9.00 -17.00 ja la 9.00 -14.00. Tervetuloa!

Kirjoittanut Inka Pelkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti