heinolannuoret.blogspot on tarkoitettu tilaksi, jossa nuorille voidaan välittää tietoa turvallisesti. Täällä on vapaata jakaa mielipiteitään, kunhan se sallii monenpuolisen keskustelun. Kiusaamista tai vähättelyä ei sallita. Kritiikin tulee olla perusteltua ja rakentavaa. Tervetuloa kirjoittamaan!

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Rentoa meininkiä Heinolan työpajojen tossupalloturnauksessa



Tossupalloturnaus 2017. Heinola. Joka vuotiseen tapaansa Heinolan työpajat pitivät vähän taukoa arjesta ja järjestivät suuren urheilujuhlan tuntua ja hauskanpitoa tihkuvan tossupalloturnauksen.

Tässä muuttuvassa maailmassa on tärkeää pitää kiinni perinteistä, myös sellaiseksi varsin lyhytaikaisesta, mutta sitäkin odotetummassa, Heinolan työpajojen tossupalloturnauksesta. Niinpä kokoonnuimme tänäkin vuonna Heinolan jäähallin pihalle tavoittelemaan himoittua turnauksen palkintoa ja pitämään samalla hauskaa muiden pajalaisten kanssa.


Tänä vuonna joukkueita oli kolme: Media/Startti, Puu/Entisöinti ja Juhla ja Lahja. Olisin toivonut enemmän, mutta jostain syystä Heinolan työpajoilta ei vaan saatu enempää. Itse pelasin Media/Startin tiimissä. Mikäs siinä olikin pelatessa. Sää oli vuoden aikaan nähden kohtuullisen hyvä, kentän laidalta sai tarvittaessa evästä ja ennen kaikkea tunnelma oli katossa. Suuremmilta onnettomuuksiltakin vältyttiin.

Turnaus alkoi kello yhdeksän aamulla. Ennen pelejä nuotio ja muut virkistäytymispaikat laitettiin kokoon huoltohenkilökunnan voimin. Pelaajat puolestaan laittoivat itsensä valmiiksi tulevia kamppailuja varten. Alkuvalmisteluiden jälkeen oli luvassa vielä lyhyt, mutta ytimekäs, sääntöjen kertaus, minkä jälkeen vuoron sai itse päätapahtuma eli jännittävät tossupallo-ottelut.


Ensimmäisessä pelissä Media/Startti sai vastaansa Puu/Entisöinti. Kamppailu oli kova, eikä siitä vauhtia ja vaarallisia tilanteita puuttunut, mutta lopulta Puu/Entisöinti voitti selkein numeroin 17-1. Ottelun jälkeen voittajat saivat levätä hetken- Pettyneet häviäjät puolestaan pelasi vielä toisenkin ottelun, jossa vastassa oli Juhla ja Lahja. Sen Media/Startti voittikin ylivoimaisesti 10-3.

Finaalin lähtijät ratkaisi Puu/Entisöinnin sekä Juhla ja Lahjan välinen ottelu, jonka Puu/Entisöinti voitti odotetusti Juhlan ja lahjan 15-1. Heidän pelatessa sain hetken aikaa kerätä voimiani finaalipeliä varten. Tässä minua auttoi evääksi tarjotut mehu, lihapiirakka ja makkara. Tarjolla oli myös lämmintä mehua, jolla itsensä voi lämmittää mukavasti. Olisin kaivannut niiden seuraksi vielä kahvia, mutta kaikkea ei voi saada.


Turnauksen kohokohta eli finaali pelattiin Media/Startin ja Puu/Entisöinnin välillä. Ottelu oli koko turnauksen tiukin, mutta lopulta Media/Startti joutui taipumaan Puu/Entisöinnin tehokoneiston edessä. Voittonumeroiksi tuli 12-5. En pettynyt, vaikka itselleni ei voittoa tullutkaan. Olisihan se ollut kiva, mutta tärkeintä oli yhdessä tekeminen ja ennen kaikkea hyvä henki.

Pajan oman turnauksen saadessa päätöksensä, vuoron sai haasteottelu Sivistystoimen johtoryhmää vastaan. Itse en siihen osallistunut, mutta kamppailu oli katsomisen arvoinen. Tapahtumarikkaan ottelun jälkeen Heinolan työpajojen sekajoukkue voitti. Toivottavasti se ei kuitenkaan lannistanut Sivistystoimen väkeä ja he tulevat haastamaan meidät uudestaankin, vaikka jo ensi vuonna.

Lopuksi oli vuorossa palkintojen jako. Voittajat saivat itsestään tavoittelemisen arvoisen tossupallopokaalin lisäksi myös lahjakortin Helin Pizzeriaan. Parhaan pelaajan tittelin sai Puu/Entisöinnin Matti. Myös paras kannustaja palkittiin. Tuo palkinto meni ansaitusti Media/Startin Veeralle. Molemmat saivat palkinnoksi elokuva lippuja. Kun palkinnot olivat jaettu, olikin sitten kotiinlähdön aika.



Päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Sain unohtumattomia muistoja ja kokea liikunnan riemua, vieläpä hyvässä seurassa. Mitä muuta sitä voi päivältä vaatiakaan. Tossupalloturnaus pelataan taas ensi vuonna. Voin jo nyt luvata, että se päättyy Mediapajan voittoon.

Kirjoittanut Inka Pelkonen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti