heinolannuoret.blogspot on tarkoitettu tilaksi, jossa nuorille voidaan välittää tietoa turvallisesti. Täällä on vapaata jakaa mielipiteitään, kunhan se sallii monenpuolisen keskustelun. Kiusaamista tai vähättelyä ei sallita. Kritiikin tulee olla perusteltua ja rakentavaa. Tervetuloa kirjoittamaan!

keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Videopelitkö taidetta?



Nuoret ja lapset pitävät kovasti videopeleistä. Uskallan kuitenkin sanoa, että pelejä harrastavat ovat saaneet kuulla jossakin vaiheessa elämäänsä pelien olevan typeriä tai lapsellisia, niin läheisiltään kuin vertaisiltaan. Videopelejä ja niiden harrastajia vähätellään paljon julkisesti.

Roger Ebert, yksi maailman tunnetuimpia elokuvakriitikkoja, sanoi: ”Videopelit eivät koskaan voi olla taidetta”. Mieleni pistää vihaksi, kun saan seurata tällaista lyhytkatseisuutta. Pitkään videopelejä on vähätelty; pidetty leluina. Kutsuisitko elokuvia leluiksi? Et, sillä ne ovat mediamuotoja joilla voidaan esittää taidetta. Miten videopelit siis eroavat niistä?

Roger Ebert perustelee näkemyksensä sillä, että videopeleillä tehdään pääasiallisesti voittoa; ne ovat hyvin markkinoituja ja mainostettuja, ja niiden sisältöä määritetään sillä, mikä myy. Hassua sinänsä, että tuo edellinen lause voi kuvata ihan yhtä osuvasti elokuvia – mediaa jota Ebert kritisoi taidemuotona. Jos elokuvat voivat olla taidetta, vaikka niiden seuraaminen vaatii rahaa, miksei sitten muut medianmuodot? Pistääksemme asiat perspektiiviin, tässä eräs taideteos joka on tehty rahaa vasten.
Mona Lisa - Leonardo da Vinci
Väittäisikö joku, että renessanssimestari Leonardo da Vincin Mona Lisa ei ole taidetta? On hyvä ymmärtää, että ihminen tarvitsee rahaa elääkseen. Taiteilijat syövät ruokaa, käyttävät sähköä ja ostavat lääkkeitä lapsilleen siinä missä kaikki muutkin ihmiskuntamme yksilöt. Taidetta voi luoda pelkän luomisen vuoksi, mutta nekin taiteet joiden tekeminen ja seuraaminen vaativat rahaa ansaitsevat kunnioitusta. Ja videopelit lukeutuvat niihin. Se, että niiden kokeminen vaatii rahaa kuluttajalta ei tee niistä yhtään sen vähäisempää taidemuotoa.

Eräs peruste videopelien alhaiselle asemalle massan silmissä voi myös olla se, että videopelejä on markkinoitu lasten ja nuorten ajanviettovälineinä – kuin leluina konsanaan. Onhan olemassa elokuviakin, joiden kohdeyleisöön kuuluu lapsia tai nuoria mutta ei se ole mikään syy vähätellä niiden valmiuksia olla taidetta. Animaatiot eritoten ovat genrenä kovin lapsellisiksi haukuttuja mutta se on aihe toiselle päivälle. Tämäkin argumentti murenee aika helposti. Eivätkö lapset tämän mukaan siis voi kokea taidetta? Eikö lasten mediaan muka pitäisi panostaa, sillä eikö juuri lapset ota helposti vastaan viestejä ja kasva niiden mukaan? Tämä näkökulma vähättelee sekä videopelejä, lasten mediaa, että taiteen mahdollisuuksia.

Ovatko maalaukset seinällä taidetta? Entäpä laulaminen?  Baletti? Kuva, ääni, liike? Voiko itse tekemisen prosessia pitää taiteena? Monet nykytaiteilijat luovat performansseja, joihin he pyytävät katsojan osallistumaan; luomaan taidetta pelkällä mukanaolollaan.

Marina Abramicov pyytää katsojan mukaan taideteokseensa
Videopelit ovat kuin performanssitaidetta. Peleissä voi kokea, tutkia, nähdä ja kuulla tavoilla joita muu media ei voi tarjota. Elokuvia katsotaan - pelejä eletään. Niissä voi asettua jonkun toisen asemaan paljon paremmin koska pelaajan panostuksella on merkitystä pelin etenemiselle. Jos taiteella yritetään viestittää jotakin, rooliin asettuminen auttaa paljon enemmän kuin luennoinnin kuunteleminen, ja juuri tällainen videopelien tarjoama eläytyminen ja sen mukainen tunteiden herättäminen oman kodin turvassa ovat mielestäni erinomainen esimerkki taiteesta.

Jos elokuvat ja performanssit ovat taidetta, niin ovat videopelitkin. Elokuvia muun muassa on lyhyitä, pitkiä, korkeatasoisia, pienibudjettisia, adaptaatioita ja originaaleja sekä roskaflikkoja. Tilanne on täysin sama videopelien tarjonnassa. Haluaisin ihmisten ymmärtävän, että videopelit ovat hyväksyttävä medianmuoto ja siten niillä on valmiudet olla taidetta. Olemassa on jo mahtavia esimerkkejä taiteenomaisesta eläytymisestä, joka on mahdollista vain pelin muodossa.

Papers, Please
Elät tullivirkamiehen elämää, jossa sinun tulee päättää oman elantosi riskillä, kenet sallit kontrollivaltioon
Silent Hill 2
Asetut elämään syyllisyyden ja kaipuun luomaa helvettiä kauhupelissä, jossa James Sunderland etsii kuollutta vaimoaan, jonka epälee olevankin elossa
Journey
Matkallasi valaistukseen pääset tutkimaan vapaavalintaisesti suurta ja visuaalisesti henkeäsalpaavaa maailmaa
Walking Dead
Pääset seuraamaan ja päättämään zombiapokalypsin selviytyjien valintoja, jotka saattavat johtaa kuolemaan tai epätoivoon
Depression Quest
Peli jossa pääset kokemaan masennuksen todellisuutta
En ole ainoa jonka mielestä videopelejä tulisi pitää yhtenä pohjana taiteelle. Internetin laajassa valtameressä uiskentelee muutamia ihmisiä ja ryhmiä jotka jakavat mielipiteeni ja kovin vokaalisesti. Useat näistä, kuten Escapist-lehden Yahtzee Croshaw, Jim Sterling ja Extra Credits -ryhmä kritisoivat videopeli-industriota ja aika ajoittain korostavat median taiteellisia mahdollisuuksia.

   

On hyvä, että nämä ajatukset tulevat esille, mutta haluaisin eritoten massaväestönkin ymmärtävän videopelien mahdollisuudet ja sen, että ne eivät ole pelkkiä lapsellisia leluja. Ne ovat yhtä lailla ajan –ja rahanhukkaa kuin elokuvien katselu tai maalausten ihasteleminen, ja jälkimmäisiä harvemmin kutsutaan lapsellisiksi harrastuksiksi.

Toivon, että nuoretkin ymmärtävät tämän näkökulman ja uskaltavat perustella ymmärtämättömiä ihmisiä vastaan, kun kyse on omista intohimon kohteistaan.

kirjoitti Arttu Toiviainen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti